Työmme pääpaino on tilaustyönä toteutetuissa ainutlaatuisissa kihla- ja vihkisormuksissa –unohtamatta tietenkään ihastuttavia huomenlahjoja. Huomenlahja on kaunis ele ja muistuttaa vanhasta hienosta perinteestä. Morsiamen voi yllättää iloisesti esimerkiksi vihkisormukseen sointuvilla timanttikorvakoruilla ja sulhasen puolestaan vaikka kalvosinnapeilla.
Laadukkaat materiaalit, viimeistelty muotoilu sekä taidokas käsityö toimivat perustana työllemme. Kunnioitus perinteisiä menetelmiä kohtaan kulkee sulassa sovussa käytössämme olevan uusimman teknologian kanssa. Jokainen tilaustyö on kuin pieni ainutlaatuinen taideteos, joka on kantajalleen arvokas ja merkityksellinen.
Materiaaleina käytämme kelta-, puna- ja valkokultaa, platinaa sekä titaania. Parhaiten meidät tunnetaankin juuri titaanisormuksista, joihin yhdistyvät kauniisti timantit ja muut jalokivet.
Korkealaatuiset timantit sekä upeissa väreissä säihkyvät jalokivet valitaan huolellisesti ja harkiten.
Persoonallisuutta ja haluttua yksilöllisyyttä koruun voidaan tuoda lisää työstämällä pintaa erilaisin tekniikoin. Esimerkiksi laserilla toteutetut kuviot, pinnat tai teksti voivat toimia vaikkapa sormusparin yhdistävänä tekijänä. Kuviointi voidaan toteuttaa omien toiveidesi mukaan.
AITO Helsinki
Moderni korumuotoilustudiomme sijaitsee Uudenmaankadulla Helsingissä, viehättävien pikkuputiikkien ja kahviloiden keskellä. Liikkeessämme pääset tutustumaan moderniin mallistoomme, josta löytyy laaja skaala erilaisia sormuksia. Vaihtoehtoisesti voimme toteuttaa unelmiesi korun oman ideasi pohjalta.
Meillä AITO Helsingissä pääset keskustelemaan koruista suoraan tekijän kanssa – tarjoamme ammattitaitoista asiakaspalvelua sekä laadukasta kultasepäntyötä. Kaikki korumme suunnitellaan ja valmistetaan käsityönä liikkeemme tiloissa Helsingissä.
Tervetuloa tutustumaan!
Kultaseppä-muotoilija Harri Nukarinen on alansa rautainen ammattilainen. Vuosien tuomalla kokemuksella ja loputtomalla innovatiivisuudella hän loihtii toinen toistaan häikäisevämpiä luomuksia. Korujen tyyli on hyvin persoonallinen ja tunnistettava.
Harrin spesialiteetiksi on muodostunut kahden kovan, titaanin ja timanttien haasteellinen liitto. Kovan, mutta hauraan timantin istuttaminen kovaan ja sitkeään titaaniin vaatii onnistuakseen todellista taituruutta ja tarkkuutta. Osaavissa käsissä taipuvat näppärästi myös muut jalometallit. Huippuunsa hiotut tekniikat ovat syntyneet vuosien kunnianhimoisen ja määrätietoisen kehitystyön tuloksena. Materiaalien perinpohjainen tuntemus puskee Harria kokeilemaan niiden rajoja ja näin valmistuvat upeat korut, joiden tekninen toteutus on aivan omaa luokkaansa.
Jo olemassa olevien korumallistojen ja tilaustöinä tehtyjen uniikkikappaleiden lisäksi tarjoamme myös muita palveluita.